
Rakentaminen
Valokuituverkon rakentaminen alueelle on iso projekti, jossa on mukana useita sidosryhmiä. Verkon rakentaminen koostuu muun muassa runkoverkon laajentamisesta alueen yleisille teille sekä sisä- ja ulkoyksikön asentamisesta kiinteistöön.
Toimitusaika vaihtelee aina riippuen projektista ja tilauksen ajankohdasta, sillä esimerkiksi tarvittavien viranomaislupien käsittelyajat vaihtelevat. Lisäksi maankaivuutöiden toteuttamisajankohta riippuu sääolosuhteista, joten projektin aikataulutuksessa on otettava huomioon vallitsevat vuodenajat. Verkon laajentaminen alueelle vie kuitenkin tavallisesti noin 6-12 kuukautta.
Näin valokuituverkon rakentaminen etenee.
Runkoverkon rakentaminen alueelle
Jotta voimme liittää alueesi kotitaloudet valokuituverkkoon, meidän tulee laajentaa runkoverkkomme alueesi yleisille teille. Runkoverkko koostuu jakokaapeista sekä maahan kaivettavista mikrokanavaputkista. Kun putket on asennettu sekä oja täytetty, puhallamme valokaapelin jakokaappien kautta putkistoon. Työn päätteeksi ojat ennallistetaan.
Jokaiselle kotaitaloudelle ja jopa tyhjille tonteille varataan mikrokanavaputki, jotta kuituverkkoon liittyminen on mahdollista myös jälkikäteen. Valokuituasennus on kuitenkin edullisinta tilata ennakkokampanjan aikana, sillä rakentamisen alkaessa valokuidun asennushinta nousee.
Valokuidun puhallus
Kun maanrakentaja on kaivanut ja asentanut mikrokanavaputkiston, puhallamme valokaapelin putkeen. Puhaltaminen tehdään siihen tarkoitetulla valokuidun puhalluskoneella. Puhalluskone luo paineen putken sisälle, joka vähentää kitkaa ja työntää valokaapelia putkeen. Puhallusmatka voi olla satoja metrejä, parhaimmillaan jopa yli kilometrin.

Sisä- ja ulkoyksikön asennus
Sisäyksikkö eli kuituvastaanotin asennetaan taloon sisälle ulkoyksikön vastakkaiselle puolelle. Vastaanotin suositellaan sijoitettavaksi toissijaiseen tilaan lähelle sähköpistorasiaa. Mikäli talossa on sisäverkko, liitetään vastaanotin sen yhteyteen. Voit vapaasti liittää reitittimen ja mahdolliset muut laitteet vastaanottimeen jakaaksesi netin langattomasti kotonasi.
Sisäyksikön mitat
- 210 mm x 140 mm x 40 mm (L x K x S)
Ulkoseinään asennetaan ulkoyksikkö, johon tuodaan sekä jakokaapilta tuleva valokaapeli että sisältä kuituvastaanottimelta tuleva valokaapeli. Kuidut hitsataan yhteen ulkoyksiköllä. Ulkoyksikkö suojaa sisään tulevia kaapeleita ja mahdollistaa jatkossa huoltotyöt ja muutokset talon ulkopuolelta. Asiakas voi halutessaan maalata ulkoyksikön.
Ulkoyksikön mitat
- 275 mm x 116 mm x 48 mm (L x K x S)
- Materiaali: Metalli

Tonttisuunnittelu ja -kaivuutyöt
Ennen valokuidun asennusta urakoitsijamme sopii kanssasi ajan suunnittelukäynnille, jossa käytte yhdessä läpi
– mihin kohtaan kuitukaapeli kaivetaan (tontin rajalta taloon),
– mistä kohdasta kuitu tuodaan sisään taloon ja
– minne kuituvastaanotin sijoitetaan (pistorasian lähelle).
Tontille kaivetaan 7mm paksuinen mikrokanavaputki. Mikrokanavaputki on itsessään suojaputki, joka on tarkoitettu maahan asennettavaksi, ja se suojaa valokaapelia. Jos kaivuusyvyys jää matalammaksi esimerkiksi kallioisesta maaperästä johtuen, mikrokanavaputki suojataan kourulla tai putkella mekaanista vaurioitumista vastaan.
Mikrokanavaputken päälle kaivantoon asennetaan varoitusnauha, jossa on metalliset johtimet. Johtimiin voidaan jakokaapilta laittaa jännitettä, jolloin mikroputki voidaan tarvittaessa paikantaa tarkasti maan pinnalta. Tämä voi olla tarpeellista, jos asiakkaan on kaivettava laajemmin omaa pihaansa, ja asiakas haluaa varmistua, ettei putki ja valokaapeli vaurioidu.
Halutessasi voit minimoida kuiturakentamisen haittoja tontillasi asentamalla 30–40 cm syvyyteen läpimitaltaan 50–110 mm sileäpintaisen muoviputken (esim. sadevesiputki). Lisätietoja oman putken kaivamisesta valokuitua varten löydät “Usein kysyttyä” -välilehdeltä.
Pyydämme sinua tarkistamaan ennen työmaan suunnittelukokousta, missä tontille aikaisemmin upotetut johdot kulkevat, jotta voimme ottaa ne huomioon suunnittelussa ja kaivamisessa.
Valokuituliittymän aktivointi ja käyttöönotto
Aktivoimme palvelut käyttövalmiiksi. Kun kuituyhteytesi on valmis käytettäväksi, voit nähdä kuituvastaanottimesi PWR- ja WAN-valojen palavan vihreänä. Kaikki on valmista, ja pääset nauttimaan 1000/1000 Mbit/s nettiyhteytesi huimasta vauhdista!

Etsi osoite nähdäksesi mitä voimme tarjota sinulle
Tilaa kuitu- ja laajakaistapalvelut tai rekisteröi kiinnostuksesi lisätäksesi mahdollisuutta tulla alueellesi!